Kaiken henkisen juurena muistamista piti mies suurena,
älyä hän arvosti ja,
tottakai testit meni rennosti.

ÄO tuo sataviiskuus oli tuonut jäsenyyden,
kerhoon älyniekkojen,
joille testit ja menestys oli kaiken tarkoitus.

Yksi testi meni näin; ensin tulee A sitten E,F,H,I,K,L,M,N,
mikä mahataa olla kirjain seuraava.

Itsensä hän korotti,
toisista vähät välitti,
viisasten kerhossa viihtyi,
tuskin koskaan kiihtyi.

Kunnes vastaan tuli tyhmä mies,
mi sanoi,
onks sulla lämmin lies,
mul ei kattoo,
ei ruokaa,
ei järkee,
ei ällii,
ei bollaa miss olis tällii.

No voit tulla luokse mun,
mulla on talo uus,
ja kato kuunella voit,
kun mä sulle latelen älyäni esittelen.

Joo, no kiitos vaan,
mielelläni tuun, jos saan.

Koko illan älyniekka tietojaan ja taitojaan esitti,
itsensä korotti,
ajatteli kykenevänsä itsestään näin käsin,
ratkomaan kaikki ongelmat nää,
tehden itsestään kaiken alun ja päämäärän.

Oon kato mä kaiken A ja O,
temppeli ja liturgia uus,
airut mis loistaa älykkyys.

Saakas mä kysyy oi sä viisas mies,
kuka kaiken ties,
mikä on sun olemukses,
mikä on sun nimi,
mihin kirjoitettu lie,
nimesi sun,
varmaan kultaharkkoon painavaan.

Mun ei kato tartte tietää - mul on ÄO 156,
kaiken tiedän,
kaiken osaan,
joten otan osaa,
jos kademieli kalvaa,
sun päätäs pientä somaa.

Hei älyniekka suuri,
tiedätkö mikä on synneistä suurin.

Mitä mä en tietäis,
senkin pönttö,
kohta saat lähtee vetää,
typerys ja hölmö,
kun et mitään tajuu,
ei sul siis oo snajuu.

Synneistä pahin lie,
ken itsensä korottaa,
luulee olevansa jotain,
kuvittelee itsestänsä käsin,
tehden alun itsestään ja päämäärän,
mut täytyy tunnustaa alykäs oot mut tyhmä,
viisaus on susta kadonnut,
äärettömään perspektiiviin hävinnyt.

Olemukses tähden,
mä nyt tästä lähden.

Mut sanon sulle vaan,
ala kuule kaivaa lähdettä,
vaikka tosta,
puutarhasta somasta,
niin et se tulee päivänvaloon ja pelastaa sut hengenvaloon,
mis asuu viisaus, jota järjellä ei nää,
niin pienet on hoksottimet ihmisen,
ettei paljon kehua kannata.

Kato niinku tiedät,
viinipuu on tuo,
enemmän kuin oksat,
jotka jaksaa kantaa,
siks oksan mieleen ei juolahda olevansa puu,
jos se sen tekis,
miten mahtais käydä,
kokemus sitä opettas varmaan,
mut kuolon uni koittais tuon oksan armaan.

Missä tuli, missä rauta,
mieti sitä senkin nauta.