Duunissa tuossa, kuule jäbä,
ja,
kuuntele tarkkaan,
olin näet tehnyt työtä yli kolmekymment vuotta - taajuutko dorka,
ja en suinkaan ihan suotta,
nimittäin - arvaa mitä pöljä,
sain prenikan ja mitalin sekä katinkultakellon arvottoman,
mutta hienon,
tehty oli se tuolla noin jossainpäin kiinaa,
lapset värkännyt sen sardiinipurkeista varmaan oli,
mut jälki oli tyylikästä,
tosin - ääliö - tajuutsä,
en mä saanut sitä toimii, kun ei ollut sitä avaajaa,
meinaan säilykepurkin,
mutta sehän on,
anteeksiannettavaa.

Sitten sain mä myös,
kalliilla kengällä,
hopeanauhat ja muut,
kultakorot,
ja,
sellaset,
kenkää perseeseen,
mikä on vieläkin kipeä,
sikx lipeällä mä sitä huuhtelen - tajuatko sä, vai ootko umpihtyhmä,
jolla aivoissa on pimeet pöntöt,
jotka välillä hakkaa setsuurii,
mikäli muistaa ees omaa nimee - tyhmää.

Mut siis kävelemään lähdin,
kohti aurinkoista tietä,
niin kuin  elefantit,
pian meitä olikin joukko uus ja suur,
matkalla kohti kilometritehdasta.

Multa jäi lapset ja talo - muija nimittäin,
otti ja lähti litoon jo aiemmin,
löys rikkan miehen ihanan,
nyt minkkiturkissa nukkuu,
ja supiturkissa illat hässii - joten ymmärtäähän tuon,
mix ois vaihtani köyhän pellen - roopeen rikkaaseen.

Mut enhän mä oo ku kuuskytkuus,
joten alkaa voi elämä uus,
siis matka nyt vie,
amerikkaan lie,
siellä mua odottaa huomisen suomi,
tuo ihmemaa.