Kantoi tuuli purjelaivaa,
puhalsi purjeisiin,
ei siit ollu sille vaivaa.

Laivassa kaksi purjehtijaa minä ja hän,
rakkaus eli hiljaa,
puhuttu ei paljon,
katsottiin vain horisonttiin,
miss kaunis kajasti iltarusko.

Ei olis ollut meille,
millään väliä,
iäsestä iäseen oisimme voineet antaa tuulen viedä,
meitä maahan onnellisten,
missä elää vain rakkaus suloinen,
siel on rakastavaisten hyvä olla.

Saan vain Sinusta pitää huolta,
ja itse voin olla mä täysi nolla,
sillä tiedän mä armaani,
samoin ajattelet Sinä,
Sinua minä rakastan, Sinua rakastan.

Sinä avaat ovesi mulle,
en tarvitse enää lupaa,
voin tulla sinne,
Sinä, Sinä,
mun rakkain,
toistemme sylissä ollaan ain.
Sinä.