Sydämmeni lyö jännityksestä,
katson pimeään,
elokuun kypsän vihreään yöhön,
taivas hohtaa violettia hopeaa.

Tähtivyö taivaalla,
kultapisaroina loistaa,
usva hopeinen kohoaa pellolle,
antaen sille juhlahunnun.

Juuri palanut nuotio hohkaa,
mustanpunaista valoaan,
niin kaunis on ennen kuin sammuu hehku sen.

Lopussa värjää itse elämä elävän ja saa viimeisen kultaisen silauksen,
kunnes kultamalja särkyy ja tuhannet hopealangat sinkoaa sielun,
sinne missä ei ole vaivaa eikä ikävää.

Surullinen harmaa maantie mutkittelee yksin pellolla,
sua oottelen,
pieni tyttöseni,
armahin,
askeleitasi kuuntelen,
sydän hakkaa hiljaisin rauhallisin lyönnein,
ne voi kuulla,
jos kuntelee.

Ei näy siellä astujaa,
pientä jalkaa,
tulijaa,
jota sydämmeni rakastaa.

Häntä ootan elokuun yössä,
tuossa kypsässä vihreässä,
jossa tuoksuu omenat ja marjat.
kesän lopun tuoksut makeat

Viime vuonna hän tuli,
odotan et tulee nyt,
olen ilmoittanut,
että saavun,
vain vuoksi hänen,
en minkään muun.

Pakahtuneena lähden vastaan kävelemään,
tieltä kuuluu askeleet,
pienet ja hennot,
ne tiedän on mun armaani askeleet.

Oi halaa mua armaani,
halaa ja suutele suutani,
sinut syön,
kaulaasi tuoksutan,
helmaasi nostan.

Paljas sääresi sileä,
saa onnenni kukkuloille,
katselemme toisiamme,
rakas.

Miten voit olla sä noin ihana,
kiireesti vien sinut,
talooni jossa,
ikkunassa loistaa lämmin valo.

Talo palaa elämään taas yhdeksi viikonlopuksi,
kun kaksi rakastaa,
ja ikkunat huurupeitteen saa.