Sirkus saapui kaupunkiin,
tunnelma oli vähinttäänkin odottava,
koska tapahtunut ei ollut koskaan aiemmin,
et sirkus olis kaupunkiin tullut oma.

Mainoksessa oli jo tunnelmaa,
oli kääpiötä,
läskimahaa,
karvaista naista,
ja,
munatonta miestä,
niin ihanaa.

Ei puuttunut myöskään eläimii,
oli hyttystä,
perskärpästä,
kaikenmaailman sontiaista,
elefanttia kummaa,
sekä tietenkin trapetsitaiteilija tuo,
joka tykin piipusta lensi,
kohti taivaita tavoitellen,
maybe kuuta sieltä himoiten.

Jo alkoi esitys,
kuului rummun päristys,
vuoroon saapui vuorollaan,
kummallinen kaarti tää.

Ensin marssi esiin nainen,
sitten tuli mies,
seuras häntä hullu,
joka oli kaikenlisäksi KELAsta tullu,
tuli esiin rapajuoppo,
eläkeläinen sai naurut raikuvat,
invalidi haukut mahtavat,
lopuksi myös esiin astui mielisairas,
joka kysyi -
miten ja millä tavalla ihminen on tänne tullu ja miten ja millä tavalla,
oon mä hulluks tullu.

Viimein tuotiin häkissä vaarallisin kaikista,
nimittäin oli hän keksinyt koko hulluusidean,
psykiatria siis pelätä sai oikein tosissaan,
kun huusi hän,
"häiriö yksilössä vai vuorovaikutuksessa",
huuto tuo karmea sai yleisön pakenemaan,
hysteerisenä juoksemaan,
toisiansa tallomaan.

Vielä kaukaaa kului teltasta ..."aivotoiminnan häriö tuo"...
sitten kuului huutoa ja tykinlaukaus kauhea,
kuulaksi oli mennyt tuo psykiartri perin rohkea,
halusi nähdä fyyrerin sekä tähän koskea,
halusi tavata myös freudin tään,
mik`keksinyt on syväpohjaisen vääristymisen,
persoonallisuuden kehityksen.

Meni siis aika vituix koko esitys,
elämänpyörä tuo karmea,
joka kieltämättä olikin arkea surkea,
mut silti huus tirehtööri uus,
hypätkää mukaan sirkukseen - elämänpyörään,
jot ei pysähtymään saa,
matkalle sä jäät iäisyyksien taa...hah hah haa